Pelit poikki Länsirannikolla
Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on liittohallituksen valtuuttamana päättänyt, että miesten Mestistä, Suomi-sarjaa, U20 SM-sarjaa ja naisten Mestistä lukuun ottamatta kaikki sarjatoiminta lopetetaan Länsirannikon ja Hämeen alueilla sekä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä Etelä-Savon sote-alueella (Essote) ja Jyväskylän seurojen osalta.
Osalla alueista harjoittelu on edelleen mahdollista, paikallisten viranomaisohjeiden mukaisesti.
Muualla Suomessa ne sarjaottelut, jotka vielä tämän jälkeen jäävät sarjaohjelmiin, pelataan ottaen huomioon muut paikalliset rajoitukset ja suositukset. Jos alueella on esim. voimassa suositus, ettei sairaanhoitopiirin rajaa tule kilpailutoiminnan vuoksi ylittää, perutaan pelit jotka edellyttäisivät matkustusta toisen sairaanhoitopiirin alueelle (mm. Lapin, Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirit).
Seuroja pyydetään tekemään siirtoanomuksia aiemmin pidemmälle keväälle siirretyistä otteluista aikaisemmaksi. Tavoitteena on, että loput sarjaottelut saadaan pelattua huhtikuun aikana.
Mikäli jonkun seuran kotihalli on jo kiinni tai menee kiinni ennen huhtikuun loppua, on seuran ensisijaisesti pyrittävä siirtämään kotipelit tätä aiemmaksi. Toissijaisesti tulee tutkia, löytyykö lähistöltä jokin muu halli, jossa ottelu voidaan pelata. Mikäli tämä ei onnistu, seurakohtaisesti seuran vastuuhenkilö tiedottaa tilanteesta Jääkiekkoliittoon: pirkka.antila@finhockey.fi ja jesse.nuutinen@finhockey.fi
Liitto tekee päätökset otteluiden perumisesta. Vierasottelut pelataan ohjelman mukaisesti ottaen huomioon kotijoukkueen vastaava tilanne.
U18- ja U16 SM-sarjoissa pelataan ne ottelut, jotka rajoitusten puitteissa voidaan pelata. Suomen mestaruudesta ei tänä keväänä valitettavasti pelata, koska suurin osa joukkueista ei rajoitusten vuoksi pysty enää pelaamaan.
Sarjojen voittoja tai palkintoja ei jaeta muissakaan sarjoissa.
Lue myös 25.03.2021 julkaistu uutinen: Etelän alueen sarjatoiminta päättyy kaudelta 2020-21