Kautta valmius pidentää toukokuulle
Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on päättänyt seuraavista reunaehdoista kauden jatkamiseen. Kautta tullaan pääasiassa tarvittaessa jatkamaan toukokuun puoliväliin niillä alueilla, joissa pelaaminen on edelleen keskeytettynä.
Kilpailuvaliokunta tiedostaa, että seuroissa herää kysymyksiä mm. jäävuorojen suhteen. Olympiakomitean johdolla lajiliitot tulevat vetoamaan kaupunkeihin ja kuntiin sisäliikuntapaikkojen, ml. jäähallit, aukiolon pidentämiseksi pitkälle toukokuuhun. Täten seurojen ei vielä kannata reagoida mahdollisiin otteluihin toukokuulla, asiat varmasti ajan kuluessa selviävät. Ja joka tapauksessa mahdolliset yksittäiset haasteet selviävät tavalla tai toisella aikanaan.
U16 SM- ja U18 SM-sarjojen kautta pidennetään siten, että tarvittaessa viimeinen loppuottelu pelataan 9. toukokuuta. Käynnissä oleva SM-sarja ja alempi jatkosarja venyvät tarvittaessa huhtikuun lopulle saakka.
U20 SM-jatkosarjaa ei pidennetä aiemmin ilmoitetusta. SM-karsintasarjan kohtalosta päätetään maaliskuussa.
Muut sarjat niillä alueilla, joilla pelit ovat keskeytettynä, jatkuvat tarvittaessa 16.5. saakka.
II-IV divisioonien osalta kilpailuvaliokunta päätti, että ko. sarjojen seuroilla on mahdollisuus luopua sarjasta ilman sanktioita tai sarjapaikan menetystä 28.2. saakka. Luopuville ei palauteta sarjamaksuja. Päätöksen taustalla on aikuisten ryhmäharrastusten rajoittaminen lähes koko maassa. Rajoittaminen tulee todennäköisesti jatkumaan ainakin maaliskuun loppuun saakka.